torstai 16. huhtikuuta 2015



Kärpäsloukku


 Kärpäsloukku (Dionaea muscipula) on lihansyöjäkasvi. Se on ainoa Dionaea-suvun lihansyöjäkasvi kihokkikasvien heimossa. Jotkut tutkijat ovat pitäneet lajia omaan heimoonsa, Dionaeaceae, kuuluvana, koska sen emiön ja hetiön ominaisuudet poikkeavat muiden kihokkikasvien vastaavista. Kärpäsloukku kasvaa luonnonvaraisesti vain melko suppealla alueella Pohjois ja Etelä-Carolinassa Yhdysvalloissa. Kärpäsloukku kuuluu yhdessä muun muassa mimosoiden kanssa niihin harvoihin kasveihin, jotka pystyvät nopeisiin liikkeisiin.

 Kärpäsloukun kasvattamista suositellaan vain kokeneemmille kasvattajille sen vaikean talvilevon takia. Kasvi vaatii kolmen kuukauden levon 0 - 8 celsiusasteen lämpötilassa. Tänä aikana kasvualusta on pidettävä riittävän kosteana varoen kuitenkin homeen ilmestymistä kasvualustaan tai talvehtivan kasvin osiin. Usein talvehtiminen epäonnistuu huolellisesta hoidosta huolimatta.

 

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Jukkapalmu & Joulutähti

JUKKAPALMU

Jukkapalmu on hyvin helppohoitoinen kasvi, jonka ainoa perusvaatimus on riittävä valon saanti. Parhaiten se viihtyykin valoisalla paikalla. Jukkapalmulle annetaan aina kerrallaan reilusti vettä, ja mullan annetaan kuivahtaa ennen seuraavaa kastelua. Talvella kastellaan niukemmin. Keväästä syksyyn lannoitetaan parin viikon välein. Jukkapalmu viihtyy normaalissa huoneenlämmössä koko vuoden, mutta se voidaan sijoittaa talven ajaksi myös viileäpään paikkaan. Kasvin alimpien lehtien kuoleminen ei anna aihetta huoleen, sillä se on täysin normaalia. Täysin kellastuneet lehdet poistetaan leikkaamalla ne poikki läheltä runkoa. Jukkapalmua voidaan lisätä latvapistokkaista, sivuversoista tai vähintään 10 cm:n mittaisista varren palasista.




JOULUTÄHTI
  
Jos haluat joulutähden kotisi koristeeksi tai lahjaviemiseksi, muista nämä hoitovinkit.
Kun hankit joulutähden, valitse terve, vahvan näköinen kasvi, jonka lehdet ovat tummanvihreät ja jämäkät.
Riippuvat lehdet ja litimäräksi kasteltu tai rutikuiva ruukkumulta ovat aina hälytysmerkki: jätä sellaiset kasvit ostamatta. Joulutähden ylälehtien keskellä olevat pienet keltaiset kukkapompulat kertovat tähden tuoreudesta.
Joulutähti ei pidä viileästä ja vedosta. Valitse siis myyntipisteestä sellainen kasvi, joka ei ole ollut aivan ulko-oven vieressä. Kylmettynyt joulutähti pudottaa lehtensä muutamassa päivässä.
Asiantunteva kukkamyyjä osaa pakata joulutähden sään mukaan oikein. Älä milloinkaan kuljeta esimerkiksi marketista hankittua joulutähteä ulkona ilman pakkausta! Muutaman metrin matka alle kymmenessä asteessa voi olla tuhoisa, pakkassäästä puhumattakaan.

Älä kastele liikaa

Joulutähti ei pidä kuivasta, mutta se on suorastaan allerginen liian märälle ruukkumullalle. Jos kasvualusta on aivan litimärkä, juuret mätänevät, lehdet kellastuvat ja putoavat – ja pahimmassa tapauksessa koko joulutähti kuolee.
Liian kuivana pidetty joulutähti pudottelee myös lehtiään, mutta toipuu hyvin kasteltuna.
Joulutähti on kohtuullisen kastelun kasvi. Kädenlämpöinen vesi on sille parasta.
Kukinnan aikana sitä ei tarvitse lannoittaa, mutta jos joulutähteä pidetään joulun jälkeen viherkasvina, sitä voi talviaikaan kastella kerran kuukaudessa lannoitevedellä. Kesäaikaan joulutähteä kastellaan miedolla lannoitevedellä joka kastelukerralla.
Joulutähti viihtyy parhaiten huoneenlämmössä. Pidä joulutähti poissa vedosta.

Kukittaminen haastavaa

Joulutähdet heitetään usein pois, kun niiden loistavan väriset ylälehdet ovat karisseet. Joulutähdet ovat kuitenkin monivuotisia, ja ainakin teoriassa ne voi saada kukkimaan uudelleen.
Käytännössä joulutähden kukittaminen kotioloissa on aikaa vievää puuhaa, eikä se aina edes onnistu.